Taas maanantai, huoh. Onneksi oli satanut lunta, maailma oli niin kaunis lumisena, että maanantaikurjuus unohtui.
Aamiainen oli taas normaali: ryynit, maito, makeutusaine + tuoremehu-vesi.
Töissä kävin hakemassa väsymykseen heti ruokalasta red bullia, onneksi siinä sokeroimattomassa versiossa ei ole kaloreita kuin 7,5.
Lounas oli taas keittoa:
3 dl broilerkeittoa
pieni lautasellinen salaattia, ananasta, tomaattia, kurkkua ja vesimelonia
1 gluteeniton näkkäri
1 tl levitettä, ei voita
2 dl gefilus piimää
2 dl mansikkakiisseliä
Välipalaksi iltapäivällä söin yhden appelsiinin.
Mies oli illalla opiskelemassa, eli jouduin laittamaan syömiset itse:
57 g jäävuorisalaattia
68 g kurkkua
85 g tomaattia
33 g paprikaa
86 g broilerin filettä, paistettu flora culinessessa
1,5 dl laktoositonta, rasvatonta maitojuomaa
50 g kuivattuja ananaksia ja papajoita
Ruuan jälkeen kävin luomassa lumet. Siinä ei kauan kestä, kun on niin pieni piha. 97 kaloria sain siihen kulumaan.
Niin, se kalorimittausvekotin ei sitten ollutkaan rikki. Vaati vaan "oikosulun" ja uuden esittelyn sykevyölle. Ajattelin antaa sen mitata koko vuorokauden, että näen mikä on normaali peruskulutus päivässä. Olen siinä excelsissäni käyttänyt 2100 kalorin peruskulutusta. Itse asiassa laitoin sen jo aamupäivällä mittaamaan. Mutta sitten kaupasta tullessani liukastuin ja menin seljälleni kuin annakantekijä. Vekotin sai vissiin kunnon tällin, koska oli pysäyttänyt kellon ja nollannut kaikki kulutetut kalorit. No, onneksi ei osteoporoosi vaivaa ettei mennyt luita katki.
Huomenna on sitten punnauspäivä. Vähän on huonot tunnelmat, kehitys ei ole ollutkaan niin hyvä kuin tuossa aluksi näytti.
Tytär kävi pyörähtämässä vieressäni vahojentanssipuvussaan. Samalla mies tuli koulusta ja heti rupesivat valssaamaan eteisessä. On se tyttö niin nätti. Ja hoikka. Vaikka omasta mielestään jenkkakahvoja pitäisi saada pienemmäksi.
Tänään loppui makeutusjauhe ja ostin kaupasta tilalle hedelmäsokeria, sitä tarvitaan ohjeen mukaan 1/3 tavallisen sokerin määrästä. Kokeillaan sitä, kun nuo makeutusaineet eivät ole kuulemma niin terveellisiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti